tiistai 13. tammikuuta 2015

13 tammikuuta

Eilen kävimme Nekun kanssa ultrassa ja tulos näytti tyhjää. Oireita oli mutta valitettavasti ne eivät johtuneet siitä ettäkö neiti olisi ollut kantava. Pentusuunnitelmat siirtyvät siis seuraavaan juoksuun alkukesälle.

Nyt siis kuitenkin saamme keskittyä kaninpoikasiin, lihakaniristeytysmuksuja on tilattu tämän kuun lopulle. Emänä musta wienernaaras Zaija ja isänä ranskanluppa-hollantilaisristeytys Ykä. Kääpiöluppatytöt lähtevät uroksille suunniteltua aiemmin, ensimmäiset jo tämän kuun lopulla.

Helmikuussa ohjelmassa on Ilonan ensimmäinen virallinen näyttely Tuusniemellä ja kaninäyttely Polvijärvellä. Kovaa kyytiä kevättä kohti mennään.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti