keskiviikko 21. elokuuta 2013

Harmi, harmitus, suorastaan ketutus....



Jos ei kaikki aina mene niinkuin suunnittelee, niin eilen illalla s-u-o-r-a-s-t-a-a-n-otti-pattiin ja kovasti!

Katselin syyskuun näyttelyyn suunnittelemiani kaneja läpi ja löysin yhdellä puolivuotiaalla uroksellani viallisen purennan. Tämä aiheutti tietysti kaikkien kanien hammastutukimukset. Pennuissa Laventelin 7-viikkoisissa löytyi tasapurenta yhdeltä poikaselta. ja kun näillä on sama isä, niin eikun isä syyniin. Järkytys oli suuri kun ruotsintuonti Maxin kalusto ei ollut kunnossa, Sille oli iän myötä kehittynyt tasapurenta! Uros on näyttelytetty 5 kuukauden iässä pistein 94 ja silloin se on myös viimeksi tarkastettu. Hammasvikaisten ja muutenkin sairaiden kanien kanssa minulla on ollut tiukka linja ja se pitää edelleen, nämä hammassairaat kanit lopetetaan.

Olen toki tietoinen että kaikki on mahdollista, mutta kun haet jalostuskaneja kaukaa, etsit uutta verta linjoihisi..kaiken sen vaivan jälkeen jotain tällaista tulee esiin. Masentavaa :( Nämä meidän vialliset kanit ovat erisukuisista emistä ja toisella emällä on ollut useampi poikuekin jo. Niissä ei ole ollut hammasongelmia. 
Jos jotain hyvää, vain yksi tämän uroksen jälkeläinen on myyty eteenpäin ja sekin lemmikiksi. Kaikki loput ovat kotona. Vahinko on onneksi  jalostuksellisesti vain minun.

Kotona on vanhemmasta poikueesta kaksi normaalipurentaista naarasta jotka aion jättää riskit tiedostaen jatkoon. Näiden suvunjatkamisen resepti on seuraava:  ne astutetaan jo jälkeläisnäyttöä omaavalla uroksella ja jos ensimmäisessä poikueessa ilmenee ongelmia, poistuu naaras välittömästi jalostuksesta. Omaa kasvatusta on kanilassani takana kuitenkin niin monen sukupolven ajan että naaraslinjani ja niiden terveystilanne on tiedossa. Vierassukuisten naaraiden kanssa näin en uskaltaisi tehdä.
Aina oppii uutta, joskus näin negatiivisten asioiden (ja kalleimman) kautta :)

Päivään mahtuu hyväkin uutinen:  Nekun isä Viksu  ja emä Ilona on testattu molemmat Pompen taudista terveiksi. Tämän perusteella myös Nekku on terve ♥.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Onnensirpaleita ♥

Enpä olisi millään uskonut sunnuntai-aamuna, millainen päivä oli tulossa. Huonolta näytti:  vettä satoi kaatamalla ja motivaatio oli totaalisen hukassa,  mennä nyt kastumaan kehään. Tuomarikin vähän arvelutti kun oli tiukaksi tituleerattu. Sokeristahan emme ole, kun kerran oli ilmoitettu, Nekku ja tytöt autoon ja menoksi. Häkki pystyyn kehän laidalle ja odottelemaan..

Narttuja oli näyttelyyn ilmoitettu 12. Junnuluokassa oli kolme,  joista olimme viimeisenä. Toivoin koko ajan että anna edes EH. Yllätys yllätys, saimme ERIn  ainoana luokassa, ja kilpailuluokassa tuli vielä SA (!!!). Olimme "onnesta soikeena" ♥ Kehä pyöri edelleen. Nuortenluokassa, avoimessa ja valioissa oli todella kauniita narttuja, valioilla monet tittelitkin jo. Juu, tämä varmaan oli tässä sitten, on mennyt nyt jo yli odotusten...

PN-luokassa tuomari juoksutti ja seisotti, oltiin ekana tietysti, Nekku iältänsä nuorimpana. Takana vaihdettiin järjestystä ja kukaan ei tullut meidän eteen. Mitä?Juoksua edelleen. Koirat seisomaan ja tuomari näyttää että tämä on tässä. Epäuskoinen vilkaisu taakse, on ne muut siinä vielä. PN1. .. ei voi olla totta! Nekulla ikää 1 vuosi  ja reilu viikko. Pieni lapikastyttöni voitti kaikki nartut. Voi minkä teki!

Mentiin vielä juoksemaan parhaan uroksen kanssa, ainoa toive oli että että Macce olisi ROP. Onneksi oli. Olisi ollut vähän liikaa jo :D

Kyyneleet eivät olleet kaukana ja kehän laidalla ne sitten tuli. Kaverini sanoi että ethän pillittänyt kehässä. No pillitin :)

Seuraavaksi soitin kotiin ja tilasin kakkua, sitten tekstari kädet vieläkin täristen kasvattajalle. Onnellinen olo, onnitteluja..epätodellista! Viikonloppu oli muutenkin ihana. Paljon nähtiin kavereita ja ystävien koirat pärjäsivät  myös mahtavasti.

Kun joskus vanhana mummona istun kiikkustuolissa, toivottavasti muistan sen erään onnellisen sunnuntain Joensuun näyttelyssä jolloin meidän Nekku sai ekan sertinstä ja oli VSP. 








perjantai 9. elokuuta 2013

Fiona 5 vee

Varsinainen synttäripäivä oli sunnuntaina 4.8., mutta nyt vasta sain aikaiseksi ottaa kuvat. Seuraava uutinen onkin sitten Joensuun näyttelytulos Nekulle tulevana sunnuntaina. Karvat on kadoksissa jaloista, muualla on kyllä turkkia, näyttää käpylehmältä ♥  joten tuomiota mielenkiinnolla odottelemme :)