sunnuntai 18. marraskuuta 2012

tiistai 13. marraskuuta 2012

Virtaa..




Laitoin eilen naamakirjaankin kyselyn leikkikaveriseurasta Nekulle. Virtaa nimittäin ON ja ajoittain alkaa meidän aikuisilla olla "pöönaut". Tämä 3,5 kuukauden ikäinen riivake on ottanut jo koossa kiinni minilappalaisemme Rullan ja runttaa sitä satanolla vähintään kaksi kertaa päivässä. Keksipä sille jotain muuta tekemistä. No joo:) Yritän:)

Eilen käytiin kaupunkikävelyllä Tokmannin pihalla. Tämä koiranpentu ei osoittanut minkäänlaisia pelon merkkejä. Ainoa mikä vähän hätkäytti, oli lipputangoissa liehuvat liput, mutta nekin noin nanosekunnin ajan. Häntä oli kiepillä koko ajan, siis ei kuunsirppi kuten isän omistajalle tässä taannoin laitoin viestiä, vaan kaunis lapinkoiran kieppihäntä.
Kivasti oli räminää ja erilaisia tilanteita. Kävimme myös Mustissa ja Mirrissä ostamassa possunkorvan. Sielläkin vain maksun aikana alkoi vierestäni kuulua kovaäänistä haukottelua, jännä tyyli stressata. Autolle mentäessä oli vastahakoinen, olisi ollut kiva olla vielä vähän aikaa (ihan kuin 3 vee ihmislapset). Kotiin päästyämme ruttuutti muuta sakkia vielä noin tunnin verran. Eikös kaiken järjen mukaan tuollainen reilun tunnin kaupunkijuttu tulisi kuluttaa koiralasta niin että se nukkuu monta tuntia..?? Ei meillä vaan.

Toimintasessio kaksi - tässä tämän päivän kuvia:
 

 
Vuohia sisälle otettaessa Nekku on seurannut viime aikoina hyvin tiiviisti muiden kannoilla ja  on kuulunut muutamia lupaavia murahduksia tai pieniä haukahduksia jos ei joku ole mennyt ovesta nätisti. Kun lumet eilisen vesisateen jälkeen hävisivät pellolta ja tänä aamuna oli kiva pikkupakkanen, oli hyvä kokeilla pennun toimimista vuohia liikutettaessa. Meidän vuohemmehan ovat todella tyypillisiä vuohia, luupäitä. Ne eivät halua kulkea mihinkään mihin niitä halutaan siirtää, ellei houkuttimena ole herkut. Myös koirille ne tuntuvat pullistelevan melko pienestä. Ainoa suuri auktoriteetti on Halla. Tänään totesin että myös kolme koiraa on niille liikaa. Annoin Hallan laittaa ne liikkeelle pellolla ja oli mielenkiintoista seurata kuinka isot lappalaiset jakautuivat eri puolilla vuohilaumaa ja kuljettivat pitkin peltoa. Pentu paineli hippulat vinkuen perässä aikuisten toimia seuraten. Ajoittain tuli kuitenkin minun jalkoihini, mikä on vain hyvä. Sain sen kehotettua taas liikkeelle muiden perään. Uskomatonta miten luontaisesti se kiertoliike noilla tulee.
 
ja viimeinen kuva kertoo miten tämä päättyi, vuohenpapanoihin:)
 
 
Ja yksi haavekuva vielä. Haluaisin ottaa joskus kuvan meidän koirista yhdessä ja olen alkanut opettaa niitä menemään istumaan käskystä aitan kuistille. Siinä olisi niin kaunis hirsitaustakin. Leonbergit olivat kuin viimeiselle tuomiolla menossa,  kun saivat käskyn mennä paikkaan jossa eivät muutenkaan oleskele.Positiivista vahvistamista siis tarvitaan ja lihapullia, juusto ei toimi. Halla ei yleensä tykkää että sitä komennellaan, eikä se tykkää että joku toinen koira tulee liian lähelle sitä. Rulla oli ahnein ja oli aina ekana paikalla. Pentukin istahti mutta ei pysynyt paikallaan sen pidempään.
Eli työsarkaa riittää, ehkä emme ihan ehdi tämän vuoden joulukortteihin.
 
Voi noita Hallan ilmeitä:)
 

 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kotia vailla

 
Kotia etsii chinchillan värinen kääpiöluppauros s. 2010. Näyttelyissä käynyt, rekisteröity. Mukavaluonteinen ja helposti käsiteltävä.
Lisätietoja sähköpostitse helisurakka@hotmail.com

maanantai 5. marraskuuta 2012

Tässä kuvia Nekusta, 3 kk. 
 

 


 
 
 

 
 
 
 


 

lauantai 3. marraskuuta 2012

Ikävä..




On aika muistaa kaikkia,  jotka ovat kanssani vain muistoissa.

Kerta toisensa jälkeen kolmen vuoden ajan, vuoden välein, olemme joutuneet luopumaan rakkaista koiristamme. Ensin Jessi, sitten Moona ja kesällä Iina. Tänä kesänä nukkui pois myös kanimme Herbert ja Tofu. Jokaisen kohdalla tuntui kun elämä loppuisi samalla siihen eikä ole voimia jatkaa eteenpäin. Jokainen menetys vie mennessään palasen sieluasi mukanaan. Muistan Jessin juttelun, jota en enää kuule, Moona ei enää nuku sängyssä kerälle kääriytyneenä jalkojani vasten. Iinan hassu ilme ja ruttuhuulet, sen oma paikka sohvalla on nyt tyhjä. Muistan jokaisen tuoksun ja miltä tuntuu kun silität päätä ja saat nuolaisun. Herbertin aamuisen odotuksen, että saa Hallalta pusun ja Tofun samettiset silmät. Tarkat muistot haalistuvat ajan myötä, vaikka en niin haluaisikaan. Valokuvia katsellessa tulee suuri suru ja kaipaus, kyyneleet. Olen kuitenkin kiitollinen että olen saanut kunnian omistaa sellaiset karvaiset ystävät ja kokea niiden rakkauden.  

Tänään sytytän kynttilan kaikille rakkaille, niin ihmisille kuin eläimillekin. Hyvää pyhäinpäivää:)