torstai 27. joulukuuta 2012

Joka vanhoja muistaa--




Löysin kotisivuja siivotessani vuoden 2009 kuulumisista tämän kirjoittamani tekstin..  edelleen mielipiteeni on sama:).

Hyvää loppuvuotta kaikille ♥

Heli





"Joskus joutuu miettimään elämää suurempia juttuja.. ja ihan juttuja yleensä:)

 Mistä tietää että myymäsi eläin saa hyvän ja pysyvän kodin? Ettei se olekaan vaan hetken mielijohde josta hakeudutaan aktiivisesti eroon kyllästymisen tai toisen paremman yksilön tieltä ja työnnetään ensimmäisen vastaantulijan syliin enempiä kyselemättä.
Minulla on aina toiveena ollut että meiltä lähteville eläimille pyritään takaamaan pysyvä, asiantunteva koti. Ikinähän et voi tietää millainen se koti todella on, puhetta riittää ja lupauksia... onneksi suurin osa ne ovat kyllä lunastaneetkin, kiitos siitä heille.

Aikuisen eläimen kohdalla on tietyt käyttäytymismallit muodostuneet ja niiden ehdoilla mennään aluksi myös uudessa kodissa. Jotenkin vaan tuntuu että ihmisiltä on terve maalaisjärki hukassa. Luulisi niin että jos on varautunut yksilö niin mennään sen ehdoilla, jos ei tykkää näyttelyistä niin niissä ei käydä ainakaan niin usein.. so what.. pakkoko siitä on sen suurempaa numeroa (tai ongelmaa) tehdä! Ensisijaisesti koira on kuitenkin omistajansa paras ja luotetuin ystävä..ja jokainen on omanlaisensa yksilö, kuten koiran omistajakin..

Muutama hajatelma kanipuolelta: Mielenkiintoista että meillä Eerikin näyttelymenestyksen myötä hyvin usein halutaan ehdottomasti pennuista se kaunein ja potentiaalisin näyttely-yksilö . Usein jää huomioimatta se, etten kyllä luppapennusta osaa "kristallipallosta katsoa" miltä se näyttää puolen vuoden päästä....ja niitä hyviä luonnonkeltaisia kun ei kasva joka oksalla, eikä satu joka pentueeseen, edes yhtä kappaletta:)
Ja kyllä näyttelykanitkin ovat ensisijaisesti perheen lemmikkejä ja sitten vasta näyttelypuolen "staroja" jos niiden rahkeet sinne asti riittää.. Ilman hyvää hoitoa ja seurustelua ei hyvää tule, ei koti- eikä näyttelyeläimestä! Vaikka miten hyvistä geeneistä ja huippu näyttelypisteillä varustetuista vanhemmista ei automaattisesti tule sertikaneja, ja toisaalta joskus taviksista putkahtaa mitä kauneinta "prinsessa-ainesta".
Ja vielä sen verran kanipuolen "paatosta", että jalostuskani ja näyttelykani voivat olla sama yksilö, mutta hyvin usein  mielestäni myös kaksi ihan eri kania. Itse henk. koht. ostaessani kania, ostan enemmän sukua kuin yksilöä. Tietysti yksilönkin pitää miellyttää omaa silmää edes jollain lailla, jos se on aikuinen. Poikasen valinnassa vaan on luotettava hyvään arpaonneen. Myös luonne vaikuttaa paljon valintaani.Eikä kyllä tulisi mieleenikään alkaa taivastella kaíkkien kuullen kanin ulkonäköä heti kun sen käsiini olen saanut. Jos ostin p***n yksilön vaikka olin sen nähnyt ennen kauppaa.. niin se on vain ja ainostaan minun vahinkoni, ei tulisi mieleenikään syyllistää ja mollata kanin kasvattajaa.

 Ja lopuksi...
Olen varmaan vähän kieroontunut siinä(kin) suhteessa, kun minulle riittää hyvin että saan seurata "karvaisten lastemme" touhuja ja käydä lenkillä omien karvakorvien kanssa, hoitaa niitä niin hyvin kun vaan voin,  ja tuntea suunnatonta iloa siitä, että ne ovat läsnä meillä joka päivä.. jos saan aikaan sellaisia yksilöitä jotka miellyttävät uutta omistajaansa niin paljon etteivät he luovu niistä, olivat ne ihan millaisia hyvänsä, on tavoite saavutettu.
Näyttelyt ja mahdollinen menestys (lue: oman kilpailuviettini toteuttaminen) tulee sit paljon paljon sen jälkeen... kivaa sekin mutta toissijaista:)

Piste."

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Äijälä 1.12.



Äijälän näyttelyssä olimme kymmenen kanin voimin. Tuomareina kaksi norjalaista herraa ja Marika Koivunen. Pisteet olivat vähän "huvittavat", sillä ne kanit joista itse eniten pidän, olivat tuloksissamme ne hännänhuiput. Paras oli Tuulenpuuska 95pistettä ja sai sertin. Vienä kävi sen kanssa kääntymässä BIS-kisassa, mutta karsiutui pöydältä jo siinä vaiheessa,  kun parasta kääpiöluppaa valittiin sertiluppien joukosta. Oli nimittäin muutama ja vähän päälle niitäkin. 

Päivän ilonaiheita oli Maxin B-luokan 94 pistettä, vaikka on ihan keskeneräinen nappula vielä. Poju otti väristä täyden kympin:) (Tämä siis se toinen ruotsista meille syyskuussa muuttanut kanilapsi)

Muutama kuva näyttelystä alla.
Jos joku niitä Äijälä-kuvia lisää haluaa katsella,  niin minulta saa linkin picasa-albumeihimme,



meidän sakki häkeissä.




Hefaistos sai huomiota.


Sivulinjojen ihailua(ko)?



Meidän sertineiti:)


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

tiistai 13. marraskuuta 2012

Virtaa..




Laitoin eilen naamakirjaankin kyselyn leikkikaveriseurasta Nekulle. Virtaa nimittäin ON ja ajoittain alkaa meidän aikuisilla olla "pöönaut". Tämä 3,5 kuukauden ikäinen riivake on ottanut jo koossa kiinni minilappalaisemme Rullan ja runttaa sitä satanolla vähintään kaksi kertaa päivässä. Keksipä sille jotain muuta tekemistä. No joo:) Yritän:)

Eilen käytiin kaupunkikävelyllä Tokmannin pihalla. Tämä koiranpentu ei osoittanut minkäänlaisia pelon merkkejä. Ainoa mikä vähän hätkäytti, oli lipputangoissa liehuvat liput, mutta nekin noin nanosekunnin ajan. Häntä oli kiepillä koko ajan, siis ei kuunsirppi kuten isän omistajalle tässä taannoin laitoin viestiä, vaan kaunis lapinkoiran kieppihäntä.
Kivasti oli räminää ja erilaisia tilanteita. Kävimme myös Mustissa ja Mirrissä ostamassa possunkorvan. Sielläkin vain maksun aikana alkoi vierestäni kuulua kovaäänistä haukottelua, jännä tyyli stressata. Autolle mentäessä oli vastahakoinen, olisi ollut kiva olla vielä vähän aikaa (ihan kuin 3 vee ihmislapset). Kotiin päästyämme ruttuutti muuta sakkia vielä noin tunnin verran. Eikös kaiken järjen mukaan tuollainen reilun tunnin kaupunkijuttu tulisi kuluttaa koiralasta niin että se nukkuu monta tuntia..?? Ei meillä vaan.

Toimintasessio kaksi - tässä tämän päivän kuvia:
 

 
Vuohia sisälle otettaessa Nekku on seurannut viime aikoina hyvin tiiviisti muiden kannoilla ja  on kuulunut muutamia lupaavia murahduksia tai pieniä haukahduksia jos ei joku ole mennyt ovesta nätisti. Kun lumet eilisen vesisateen jälkeen hävisivät pellolta ja tänä aamuna oli kiva pikkupakkanen, oli hyvä kokeilla pennun toimimista vuohia liikutettaessa. Meidän vuohemmehan ovat todella tyypillisiä vuohia, luupäitä. Ne eivät halua kulkea mihinkään mihin niitä halutaan siirtää, ellei houkuttimena ole herkut. Myös koirille ne tuntuvat pullistelevan melko pienestä. Ainoa suuri auktoriteetti on Halla. Tänään totesin että myös kolme koiraa on niille liikaa. Annoin Hallan laittaa ne liikkeelle pellolla ja oli mielenkiintoista seurata kuinka isot lappalaiset jakautuivat eri puolilla vuohilaumaa ja kuljettivat pitkin peltoa. Pentu paineli hippulat vinkuen perässä aikuisten toimia seuraten. Ajoittain tuli kuitenkin minun jalkoihini, mikä on vain hyvä. Sain sen kehotettua taas liikkeelle muiden perään. Uskomatonta miten luontaisesti se kiertoliike noilla tulee.
 
ja viimeinen kuva kertoo miten tämä päättyi, vuohenpapanoihin:)
 
 
Ja yksi haavekuva vielä. Haluaisin ottaa joskus kuvan meidän koirista yhdessä ja olen alkanut opettaa niitä menemään istumaan käskystä aitan kuistille. Siinä olisi niin kaunis hirsitaustakin. Leonbergit olivat kuin viimeiselle tuomiolla menossa,  kun saivat käskyn mennä paikkaan jossa eivät muutenkaan oleskele.Positiivista vahvistamista siis tarvitaan ja lihapullia, juusto ei toimi. Halla ei yleensä tykkää että sitä komennellaan, eikä se tykkää että joku toinen koira tulee liian lähelle sitä. Rulla oli ahnein ja oli aina ekana paikalla. Pentukin istahti mutta ei pysynyt paikallaan sen pidempään.
Eli työsarkaa riittää, ehkä emme ihan ehdi tämän vuoden joulukortteihin.
 
Voi noita Hallan ilmeitä:)
 

 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kotia vailla

 
Kotia etsii chinchillan värinen kääpiöluppauros s. 2010. Näyttelyissä käynyt, rekisteröity. Mukavaluonteinen ja helposti käsiteltävä.
Lisätietoja sähköpostitse helisurakka@hotmail.com

maanantai 5. marraskuuta 2012

Tässä kuvia Nekusta, 3 kk. 
 

 


 
 
 

 
 
 
 


 

lauantai 3. marraskuuta 2012

Ikävä..




On aika muistaa kaikkia,  jotka ovat kanssani vain muistoissa.

Kerta toisensa jälkeen kolmen vuoden ajan, vuoden välein, olemme joutuneet luopumaan rakkaista koiristamme. Ensin Jessi, sitten Moona ja kesällä Iina. Tänä kesänä nukkui pois myös kanimme Herbert ja Tofu. Jokaisen kohdalla tuntui kun elämä loppuisi samalla siihen eikä ole voimia jatkaa eteenpäin. Jokainen menetys vie mennessään palasen sieluasi mukanaan. Muistan Jessin juttelun, jota en enää kuule, Moona ei enää nuku sängyssä kerälle kääriytyneenä jalkojani vasten. Iinan hassu ilme ja ruttuhuulet, sen oma paikka sohvalla on nyt tyhjä. Muistan jokaisen tuoksun ja miltä tuntuu kun silität päätä ja saat nuolaisun. Herbertin aamuisen odotuksen, että saa Hallalta pusun ja Tofun samettiset silmät. Tarkat muistot haalistuvat ajan myötä, vaikka en niin haluaisikaan. Valokuvia katsellessa tulee suuri suru ja kaipaus, kyyneleet. Olen kuitenkin kiitollinen että olen saanut kunnian omistaa sellaiset karvaiset ystävät ja kokea niiden rakkauden.  

Tänään sytytän kynttilan kaikille rakkaille, niin ihmisille kuin eläimillekin. Hyvää pyhäinpäivää:)

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Meillä on lunta:)


 
 

 


 


 

 


tiistai 30. lokakuuta 2012

Tilannekatsaus


Kuva on otettu viime viikon lopulla, eilen satoi meillekin ensilumi. Nekku on päästetty irti, liikuntarajoitus jalan osalta on ohi ja nyt kehitetetään lihasta takaisin. Ravaaminen alkaa sujua alkukankeuden jälkeen, oli aluksi letkajenkka tyyliin" yks-kaks-hyppy". Tässä muutama tilannekuva, meillä siis touhutaan entiseen malliin.

 
 
 
Kun yksi alkaa olla kunnossa niin toinen sitten ei... Viikonloppuna työllisti toinen vanhoista luppanaaraistamme. Massiivinen karvanvaihto vei osan karvoista myös suolistoon harjauksesta huolimalla ja homma oli selvä, suolitukos. Aikoinaan ihan ensimmäinen sertikanini Bingo meni syömättömäksi ja se kuoli parin päivän jälkeen ananasmehusta huolimatta. Silloin päätin että tämä on ensimmäinen ja viimeinen tätä laatua! Meillä hoidetaankin nykyisin tuollaiset potilaat hieman toisin; lääkkeenä parafiiniöljy ja vauvan marja-tai hedelmäsose. Bingo kuoli vuonna 2008 eikä sen jälkeen tällä metodilla ole menetyksiä tullut.Meidän kanimäärällämme tukoksia tai suolistohäiriöitä sattuu silloin tällöin, vuosittain yksi tai kaksi.Toimia pitää heti, jos kani on yhtään huonovointisen näköinen eikä syö. Cardemumman kohdalla meni vähän toista vuorokautta kun tilanne korjautui. Onneksi näin.
 
Kanilan tämän vuoden viimeiset luppalapset muuttivat uusiin koteihin Helsinkiin ja Huittisiin. Paimenpojasta tuli Repa ja Pikkupiiasta Silkki. Silkillä seuralaisena hermeliinipoika Helmeri. Heidän kuulumisiaan voi seurata Hennan blogista.
 
Äijälän näyttelyn viimeinen ilmopäivä lähestyy, postitin kaavakkeet meidän osalta jo eilen. Tällä kertaa oli selvät kuviot ketä sinne lähtee, karvanvaihdot ovat nyt  ohi onneksi.
Olen lähettänyt pyynnön poistaa kasvattajatietomme Leonetistä eli Leonbergiyhdistyksen kotisivuilta. Kaksi ihanaa leoa kotona riittää meille tällä hetkellä ja kun niistä aika jättää, haluaisin antaa kodin jollekin rescue-leolle. Tiedän,  että osaamme puhua koiraa sen verran hyvin että sellaisenkin kanssa tulemme pärjäämään.
..ja kuka tietää, jos tuulet ovat suotuisat, kennelnimellemme voisi joskus tulevaisuudessa syntyä pentueellinen suomenlapinkoiria:)
 
 

maanantai 22. lokakuuta 2012

Halla 8 vuotta

Tässä Hallan virallinen synttärikuva
 20.10.2012
 8 vuotta.




Oltiin vähän myöhässä sillä kukaan ei tarkistanut oikeaa päivää ja oletimme sen olevan 22. päivä.  Hups:) Nyt tulee juhlat siis myöhässä ja maksalaatikkokakkua tarjolla tänään.

Pitää vielä tähän samaan syssyyn laittaa otos meidän aamu-riivakkeesta, kuvakin kertoo että on "suhtkohtnormaali" jo. Yritetään vielä viikon ajan vähän toppuutella tuota vauhtia, saas nähdä miten onnistuu..

 

lauantai 20. lokakuuta 2012

Liikaa vauhtia


Tänään on kulunut viikko siitä kun Nekulle sattui onnettomuus. Illalla pimeässä en nähnyt mitä tapahtui, mutta yhtälöön kuului pennun lisäksi arkistoista kaivettu vanha luu ja aikuiset koirat. Kuului vain kamalaa kiljumista ja koko sakki lakosi kuka minnekin. Minä kiljuin koirille ja pentu kiljui. Sisälle tuotaessa Nekku ei laittanut toista takajalkaa maahan. Sen verran analysoimme ettei mitään ollut poikki, kaikki "osat" on tallessa eikä mitään roiku irti. Päällisin puolin kaikki näytti siis ihan ehjältä. Vahinko se selvästi oli ollut, sillä alkujärkytyksen jälkeen kaikki pyörivät ja häärivät pennun ympärillä kuin hössöttävät tädit, tökkivät nenällä ja pussailivat lohdutukseksi.

Maanantai-aamuna soitin eläinlääkärillemme ja pitkähkön pähkäilyn jälkeen joutui ohjeiden mukaan lepoon ja seurantaan. Saimme neuvon soitella, jos ei tiistainakaan ole vielä parempi. Tiistai aamuna oli kintereessä turvotusta ja päätin käyttää Nekun lääkärissä; jos ei muuten niin ihan oman mielenrauhani takia. Aika järjestyikin puoli kahdeksi. Rauhoitettiin ja kuvattiin, ei murtumia (onneksi!). Pienelle kasetille mahtui lonkat ja kaksi kertaa kipeä koipeliini eri suunnalta kuvattuna; ei olisi onnistunut leonbergiltä tuossa iässä enää. Diagnoosina siis venähdys. Jalka käärittiin pehmeään tukisiteeseen, särkylääkettä kaksi viikkoa. Saimme mukaan myös kaulurin, jota onneksi ei olla tarvittu. Voin vain kuvitella, olisi ollut melkoinen henkinen kärsimys.



Nyt viikko tapahtuneesta ja on varannut jalalle painoa lähes normaalisti, eilen alkoi jo olla vauhtia melkein liikaakin. Sisäsiisteys otti vähän takapakkia, "Karjalaisia" kuluu, mutta pääasia että parempaan päin mennään. Eilen oli monen sateisen päivän jälkeen aurinkoista ja kamerallekin oli taas töitä.

 


 
Maanantaina mennään ensimmäisille rokotuksille:)

lauantai 13. lokakuuta 2012

Kuvia näyttelystä


Taas tapahtui se legendaarinen juttu: kaikki mitä olet mukaan varannut on olevinaan mukana, niin se mikä unohtui, oli kameran akun lataaminen! Kuvasato jäi hieman laihaksi, "loppukehät" pelasti Vienan Ixus-pokkari muutamalla kuvalla
 

  
 
tuomareina kaksi tanskalaista herraa
 
 
 
 
näyttelypaikka  Hauhau-halli



 
 
 
Arvostelun päätyttyä ja tuomareiden jo istuessa kahviossa, huomasin että meidän poikueryhmän arvostelulapussa lukee "saknas" Tarkistin että kyllä ne siellä häkissä vielä on ja järjestäjät hoitivat niillekin arvostelun, kiitos:)
 
 
 
Tuomarit kävivät tosi tarkkaan turkit läpi koko rungon osalta ja tutkivat värin myös sellaisesta paikasta jota en ole ajatellutkaan katsella, selälleen käännetyn lupan takajalan reidestä.

 
Tuomari halusi ottaa kuvan Hefaistoksen päästä, Viena käytti pojun BIS-pöydällä.

 
Pihalla Venla hyppi esteitä ja pentu kirmaili estettä ympäri.

Kiva reissu:) lopuksi muutama kuva meidän BIS viitosesta, hieman liikkuvaa sorttia tämä tapaus.